< saaristoelämää

Saaristossa soudetaan samaan suuntaan

Kun Nestori-lossi irtoaa rannasta ja saaristo alkaa avautua ympärille, sydänkin alkaa jyskyttää rauhallisempaan rytmiin. Tie kaartaa vanhojen koivujen lomitse, järvi välkehtii puiden takana ja jossain kaukana soi haitari.

Rääkkylän saaristossa elämä rakentuu edelleen yhteisön ympärille.

– Saarilla ei oikein voi elää vain itselleen. Täällä ihmiset pitävät toisistaan huolta ihan luonnostaan, sanoo Saimaan saariston kehittämisyhdistyksen projektipäällikkö Sari Hirvonen.

Sari on syntynyt Varpasalossa ja palannut saarille aina uudelleen.

– Kun äitini sairastui, ymmärsin, että haluan takaisin kotiin. Tämä yhteisö ja luonto ovat aina olleet minun turvani.

Saimaan saariston kehittämisyhdistys on ollut mukana rakentamassa saariston tulevaisuutta jo yli kymmenen vuoden ajan. Yhdistys syntyi, kun Oravisalon ja Varpasalon kyläyhdistykset yhdistivät voimansa. Tavoitteena oli pitää saaristo elävänä myös tuleville sukupolville.

Nykyään yhdistys kehittää muun muassa pyöräilyreittejä, kulttuuria, tapahtumia ja vastuullista matkailua – mutta ennen kaikkea yhteisöllisyyttä.

Sama yhdistys on myös Elämää tyhjiin koteihin – Rääkkylän saarten Asumisen Päivien taustalla.

– Täällä on paljon kauniita taloja, jotka ovat jääneet tyhjiksi. Samaan aikaan ihmiset haaveilevat elämästä maalla. Halusimme tuoda nämä ihmiset yhteen, Sari kertoo.

Rääkkylän saarilla musiikki on aina ollut osa arkea. Ennen siltoja ja losseja kylät elivät melko eristyksissä, ja lähes jokaisessa kylässä oli oma orkesterinsa. Kun heinät saatiin sateelta suojaan, haitari soi ja tanssit alkoivat.

Sarin isä, harmonikansoittaja Esko Hirvonen, oli yksi tämän perinteen tunnetuista kantajista. Sama pelimannihenki elää edelleen esimerkiksi Kihaus Folk -festivaalissa, kyläjuhlissa ja kesäilloissa, joissa musiikki kuuluu järvelle asti.

Saaristossa eletään nykyään hyvin modernia arkea. Valokuitu mahdollistaa etätyöt keskellä järviluontoa, Saaristo Trail ja Saimaa by Cycle houkuttelevat pyöräilijöitä ympäri Eurooppaa, ja kylätaloilla järjestetään ympäri vuoden kursseja, tapahtumia ja yhteisiä talkoita.

– Meillä tehdään paljon yhdessä. Jos auto luisuu ojaan, joku tulee traktorilla auttamaan. Oven taakse voi ilmestyä kori omenoita tai juuri leivottuja piirakoita. Sellainen on meidän turvaverkkomme, Sari sanoo.

Hänen mielestään saariston tärkein voimavara ei lopulta ole maisema, vaan ihmiset.

– Täällä ei tarvitse esittää mitään. Saa olla juuri sellainen kuin on.