Espoolainen Petri vaihtoi etätöihin Rääkkylän saareen – hirvikolari veneellä oli lähellä

Petri Lukin on espoolainen, mutta yhden viikon kuukaudessa hän herää työpäivään mökiltään Rääkkylän saaristossa Pohjois-Karjalassa. Vuodenajasta riippuen ikkunasta voi tarkkailla työpäivän lomassa, kun hirvi ui saaresta toiseen tai norpat kellivät järvenjäällä. Rauha on rikkumaton, mitä nyt metsot mekastavat soitimen aikaan.

Kesäkuun 13.–14. päivänä Rääkkylän saarten mahdollisuuksiin pääsevät tutustumaan muutkin, joita tällainen aamumaisema saattaisi kutkuttaa.

Kesän viimeinen päivä kirpaisee

Lukin on syntyjään rääkkyläläinen. Perhe muutti pian Hämeenlinnaan, mutta isovanhempien huvila ja vanhempien kesämökki Oravisalon saarella toivat joka kesä takaisin synnyinseudulle.

– Tämä paikka on aina ollut lähellä sydäntä, Petri Lukin kertoo.

Lapsuudesta on tallella yksi mustavalkokuva, jonka tunnelmiin Lukin samastuu joka kerta, kun paluu Espooseen on edessä. Kuvassa pikkuinen Petri seisoo mökin pihalla kesän lopussa lähtöpäivänä.

– Se kuva on niin täynnä alakuloa. Onko pakko lähteä?

Elämä on vienyt Espooseen, mutta hänen työnkuvansa sallii etätyön. Niinpä Lukin viettää nyt mökillä viikon ja kaksi viikkoa kotona Espoossa ympäri vuoden, sydäntalven paukkupakkasia lukuun ottamatta.

Mökillä arjessa on enemmän aikaa.

– Saa nukkua vähän pidempään, eikä tarvitse istua pinna kiristyen aamuruuhkissa autossa, Lukin sanoo.

Verkkoyhteyksistä Lukinilla on vain hyvää sanottavaa ja palaverit hoituvat sujuvasti etänä. Kesken työnteon voi kurkkia, kun ruokintapaikalla vilisee töyhtötiaisia ja hömötiaisia – lajeja, joita Espoon pihalle ei juuri eksy.

Lounaalla Lukin piipahtaa usein Rääkkylän kunnantalolla, jossa voi moikata samalla jo tutuksi tullutta porukkaa.

‍

Riäkkyläläisten arjen apua

Paikallisista eli riäkkyläläisistä Lukin on löytänyt yhteisön, jonka tuki näkyy pieninä arjen tekoina. 

Yksi tuttu auraa lumet, tuo polttopuut ja lämmittää mökin etukäteen. Akuuttiin remonttitarpeeseen toinen naapuri saapui kahdessakymmenessä minuutissa puhelusta – eikä millään suostunut ottamaan maksua avustaan.

Eräänä syksyisenä yönä myrsky kaatoi puun tien yli sähkölinjan päälle, ja mökki jäi mottiin. Lukinin jääkaappi ammotti tyhjyyttään ja kaupoille oli päästävä.

– Naapurin isäntä ajoi autolla puun toiselle puolelle, hyppäsin kyytiin ja lähdettiin kauppaan. Näin se toimii.

Aamun autoruuhkista ei tarvitse murehtia, mutta tööttäilyjen sijaan tielle osuu muunlaisia tiukkoja tilanteita. Kerran salmen yli ui kaksi hirveä ja läheltä piti, että Lukin olisi ajanut veneellä hirvikolarin. Sarvipäät uivat aivan nenän edestä ohi.

Lupsakat karjalaiset

Rääkkyläläisistä Petri puhuu lämpimästi. Kuvailuissa toistuvat lupsakka, leppoisa, helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen.

Rääkkyläläisyys tarttuu mukaan etelään asti.

– Olen työpaikan hississä joskus heittänyt tuntemattomille jutunjuurta. Kollegat ovat hissistä poistuttua todenneet, että eihän sitä kaikkien ihmisten kanssa tarvitse jutella, Lukin nauraa.

Karjalainen ruokakulttuuri on Lukinille tärkeä, ja karjalanpiirakat, vatruskat ja kukot hän hankkii suoraan tuottajilta. Kesäisin lautasella on muikkuja paikalliselta kalastajalta. 

Kulttuuria piisaa pienelläkin paikkakunnalla: on esimerkiksi suosittu Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaali ja Riäkkyteatteri. Itä-Suomi herätti Lukinissa myös pesäpallokipinän, ja nyt kausikortti Kiteen Pallon peleihin tulee hankittua joka vuosi.

Moni on kysynyt Petri Lukinilta, voisiko Rääkkylästä tulla hänen ainoa kotinsa.

– Kyllä se on hyvin realistista. Olen muuttunut sillä tavalla, että viihdyn koko ajan vain paremmin ja paremmin Itä-Suomessa.

Mitä hän sanoisi juuri nyt pääkaupunkiseudun ruuhkassa istuvalle?

– Tule Rääkkylään. Täällä akut latautuvat.

‍

Teksti: Tuula Waris, Ilta-Sanomat

‍